KARVATON on verkkokauppa, joka myy kotimaisena käsityönä valmistettuja koiranvaatteita
KARVATTOMAN takana on koiraihminen. Pienestä pitäen olen viettänyt paljon aikaa eläinten kanssa. Lapsuus ja nuoruus kului tallilla ystävien, hevosten, kissojen ja koirien keskellä. Hevosharrastus jäi muuttaessani Turkuun opiskelemaan, mutta oman koiran kaipuu seurasi perässä. Pitkän odotuksen jälkeen hankin ensimmäisen oman koirani, Roryn (Mimi Chill's Moon Child). Rory komeilee sivustolla useaan otteeseen.
Rory on rodultaan whippet ja monien koirarotujen tavoin sillä ei ole pohjavillaa. Syksyn tullen kaivetaan vaatekaappia, sillä ilman asianmukaista vaatetusta ei ulkoilusta voi nauttia täysin vinttikoiran keuhkoin. Jokainen koira on kylmyydensiedoltaan yksilöllinen, samoin kuin me ihmiset. Asianmukainen vaatetus on joka koiran oikeus.
Toivottavasti tuotteistamme on iloa sinulle ja parhaalle ystävällesi!
Terveisin,
Juuli ja Rory
